Mä en ole oikein päässyt perille siitä, että mikä tämän koneellisen äänestyksen hyöty nykyiseen paperihommaan verrattuna on? Kustannukset? Ei meillä *niin* usein vaaleja ole kuitenkaan.

Eri asia olisi nettiäänestys. Se tosin sitten vaatisikin 100% läpinäkyvän toteutuksen.

--Kari Haakana, 09-Feb-2008


Sekä koneellisessa äänestyksessä että varsinkin nettiäänestyksessä on ongelmia, jotka eivät tietotekniikalla ratkea. Ne täytyy käsitellä periaatteellisina kysymyksinä ja osana prosessia. Kuten sähköisen asioinnin puhteet muutenkin. Ei nettiäänestykseen tms. ole viisasta hurahtaa vain siksi, että se teknologisesti olisi mahdollista.

Noin alkuun kannattaisi päättäjien miettiä tarkasti mitä esimerkiksi nettiäänestäminen tarkoittaa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, vaalisalaisuuden, äänestäjän vapaan tahdon toteutumisen ja näiden asioiden toteutumisen valvonnan kannalta. Nettivaaleissa todennäköisesti jouduttaisiin näiden periaatteiden kohdalla antamaan periksi epävarmuudelle, jota nykyisessä menetelmässä ei juuri ole ja mitä se tarkoittaisi äänestyksen legitimiteetille?

Esimerkiksi Viron niin paljon kehutuissa vaaleissa näitä kysymyksiä ei aukottomasti ole välttämättä pystytty varmistamaan. Ja siksi toisekseen, siellä puolueet tekivät jo ennen vaaleja keskinäisen sopimuksen siitä, ettei itse äänestämisestä nostella oikeusprosesseja, kun nettivaaleja tehdään. Sellainen menettely kestää hetken, mutta ei ikuisuuksia ellei noita periaatteellisia kysymyksiä ratkaista.

Pelkästä koneellisesta äänestämisestä ei ole juuri mitään iloa, paitsi systeemin toimittavalle yritykselle.

Aivan, demokratialla ei pidä leikkiä.

--Vaiheinen, 09-Feb-2008


Tapahtuuko edustukselliselle demokratialle sama kuin musiikkiteollisuudelle uuden teknologian pyörteissä? Pitääkö tämäkin opetella kantapään kautta, vai voitaisiinko asiaa kerrankin miettiä hieman tarkemmin?

Kuten Vaiheinen sanoo, kyse ei ole tietotekniikasta, vaan prosessista. Internet on jo tasoittanut pelikenttää monella tasolla, ja monelle hallitukselle ja suuryritykselle se on niin vaarallinen demokratian ja vapaan sanan levitysväline, että sitä pitää rajoittaa keinolla millä hyvänsä. Kyllä sillä paljon äänestämisellekin olisi annettavaa, mutta koska tämä saattaa edustaa syvällistä muutosta meidän demokratiamme rakenteisiin, niin asiaa kannattaisi oikeasti miettiä.

Kun se jälkikäteen korjaaminen on aina kallista.

--JanneJalkanen, 09-Feb-2008


Tuo analogia nykyiseen äänestykseen on erinomainen. Siltä pohjalta pitäisi tehdä viestintää myös perinteisissä tiedotusvälineissä? Ehkäpä mielipide/vieraskynäkirjoitus Hesariin (ja asiasta vastaavalle ministerille) voisi tehdä hyvää.

--Mikko, 10-Feb-2008


Netillä olisi paljon annettavaa demokratialle. Simppeli esimerkki: virkamiehet voisivat esimerkiksi pitää (kiinnostuneita) kansalaisia ajan tasalla asioiden valmistelusta aktiivisesti ylläpitämällä vaikkapa oman kiinnostuksen mukaan kustomoitavia RSS-feedejä, joissa olisi tietoa hyvinkin yksityiskohtaisesti asioista ja niiden tilasta.

Tällainen netin käyttö ei valitettavasti ole yleensä nykypuolueiden (tai ainakaan "suurien" puolueiden) mieleen, sillä mitä enemmän poliittisesti aktiivisia kansalaisia on, sitä vähemmän vallanpitäjillä on tiedon monopoliin perustuvaa valtaa. (Jotkut väittävät jopa, että vallan määrä, jota yksittäinen ihminen voi saada, pienenee suhteessa poliittiseen aktivismin määrään.)

Tämän takia on paljon helpompi näyttää edelläkävijältä ajamalla parin vuoden välein tapahtuvan sunnuntaikävelyn siirtoa nettiin. Se ei "voimauta" yhtään ketään olemaan poliittisesti tiedostavampi. Äänestysaktiivisuuden nousu ei tarkoita poliittisen aktiivisuuden lisääntymistä.

Nettiäänestystä yms. puolletaan myös sillä, että siten voitaisiin ottaa käyttöön parempia äänestystapoja (vaikkapa Concordet tms.) tai runsaammin neuvoa-antavia äänestyksiä. Tämän argumentin puoltajien kannattaisi ensin ajaa läpi päätökset noihin edistyksellisempiin vaalitapoihin siirtymisestä ja sitoa tekninen toteutus niihin, ei toisin päin. Olisi edes joku todellinen syy muuttaa systeemiä.

--avs, 11-Feb-2008



More info...     Add comment   Back to entry
"Main_comments_090208_2" last changed on 11-Feb-2008 10:09:19 EET by avs.